Teksti: Heikki Laurinolli ja Juha Merta

Kuvat: Jonne Renvall

Kansantaiteilija yliopistosta

Sukkulointia yliopiston ja taiteen välillä

Toisen polven taidemaalarille kuvataide on aina ollut se perimmäinen juttu, mutta sen rinnalla olen pätevöitynyt tieteentekijänä tohtorin tutkintoon saakka.

Olen tehnyt 38 vuoden uran Tampereen yliopistossa. Yliopistolla on ollut tervettä huumorintajua siinä, että tämmöinen läpeensä kuvataiteeseen leimautunut ihminen on nyppäisty erilaisiin tehtäviin, jopa hallinnon puolelle. Ihan hyvin olen pärjännyt niissä.

Kuvataiteilijana olen johtanut jo kymmenen vuotta Tampereen taitelijaseuraa ja tehnyt kaiken aikaa taidetta. Tampereen taide-elämässä minua vieroksuttiin aika paljon, kun mulla oli niin vahva yliopistotausta. Kun minut valittiin Tampereen taiteilijaseuran puheenjohtajaksi, niin koin että aika oli muuttunut niin, ettei yliopistolaista enää vierastettu.

Jyrkkä rajalinja yliopiston ja ulkopuolisen maailman työurien välillä on liudentunut. Haluan nostaa hyväksi esimerkiksi rock-rumpalina aloittaneen Jyrki Siukosen, joka on meritoitunut akateemisessa maailmassa, hoitanut professuuria ja toiminut vapaana kirjoittajana ja kuvataiteilijana.

Onnekas kuvataiteen puolestapuhuja

Koen olleeni onnekas siinä, miten olen onnistunut yhdistämään omassa arjessani yliopistotyön ja taidemaailman. Intohimoni on kuvataide, jota haluan edistää ja pitää pinnalla. Nyt eläkeläisenä tämä on entistä helpompaa ja taiteestahan ei jäädä eläkkeelle.

Teoriaa ja käytäntöä

Teoria ja tutkimus saavat ihmiset ajattelemaan enemmän ja ottamaan taiteen vakavammin niin, ettei se ole vain puuhastelua vaan siihen liittyy laajempiakin merkityksiä ja näkökulmia.

Iän ja kokemuksen myötä olen oppinut luottamaan yhä enemmän vanhoihin kavereihin, joihin mielellään tukeutuu silloin, kun on heikoilla. Kun kuvanteko ei suju, tukeudun nykyään ”uskottujen” lisäksi yhä useammin itselleni uuteen alueeseen, kuvantekoa jäsentävään kirjoittamiseen. Olen oppinut luottamaan siihen, ettei kuva katoa tai karkaa kirjoitettaessa, vaan tulee aikanaan esiin piirtäessä tai maalatessa. Nykyään ajatellaan laajemminkin, että ”taito ei enää ole yksinomaan käden työ, vaan kyky ilmaista ajatuksia ja tunteita uusilla tavoilla”. Aikanaan jo Aisopoksen faabeleissakin välittyi arvokasta elämänviisautta ”pienten täytyy selvitä maailmassa joustavuudella ja oveluudella”.

Sivistynyt katsoja palkitaan

Minulla on paljon kirjalähtöisiä tutkielmia ja sidoksia akateemisen maailmaan. Koen että se on minulle luontevaa maaperää, josta ammentaa.

Yhdistelen teoksissani graafisia, maalauksellisia ja esineellisiä elementtejä. Miellän kuvataiteen tutkimusmenetelmäksi, jonka kohteena ovat arkiset ilmiöt. Koen lähtökohtani moderniksi ja tulkintatapani postmoderniksi. Teos voi tulla toteutetuksi ja näkyväksi assemblaasina l. esinekoosteena.

Tämä liittyy omiin tutkimusjuttuihini ja siihen, että me kierrätämme aika paljon sitä kuvapankkia, mitä on kertynyt eri vuosikymmeniltä ja vuosisadoilta. Tavallaan pitää olla nöyrä taidehistorian edessä. En kuvittele enää keksiväni jotakin uutta, sellaista mitä kukaan muu ei olisi tehnyt. Modernismin perinne on työskentelyssäni vahva, mutta  postmodernin toteutuksen voi ajatella liittyvän myös ideoiden kierrätykseen ja oman jäljen jättämiseen.

Haluan palkita sivistyneet katsojat, jotka huomaavat teoksista löytyvät kirjalliset ja taiteelliset viittaukset. Ken sieltä jonkun niistä poimii tai hoksaa, niin toivon, että se avaa myös sen teoksen.

Karrikoiden sanoen, jos ei ole koskaan lukenut kirjaa, ei arvosta kirjallisuutta eikä kirjan tuomaa sivistystä ja kulttuuria, niin minun tapaani käyttää kirjoja voi pitää brutaalina. Olen joskus saanut pyyhkeitä siitä, että käytän kirjoja taideteosten raaka-aineena ja materiaalisina esineinä. Haluan korostaa sitä, että kunnioitan ja arvostan hyvää kirjallisuutta.

Olen saanut kirjapohjille maalaamisesta ja sahaamisesta synninpäästön. Usein huono ja jonninjoutava kirja on pahimmillaan samanarvoinen kuin eilinen Iltapäivälehti. Minä vain kierrätän sitä omasta mielestäni fiksulla tavalla- kenties jalostan taiteeksi.

Teksti on muokattu Tampereen yliopiston tiedetoimittaja Heikki Laurinollin haastattelun pohjalta. Alkuperäinen haastattelu on Julkaistu 3.4.2019 Tampereen yliopisto.